2 is always better than 1

Moikka!

Rollossa on nyt viimesen viikon satanu lunta ihan hulluna, kuten kuvasta näkkyy. Eikä lumentulo näytä pysähtyvän vieläkään. Onneks kerrostalossa asuvan ei tarvi tehä lumitöitä. Oon nyt kaks viikkoo asunu Maukun luona. Oman kämppäni pistin pois kuun alussa. Hämeenkyröön muutto ja häät lähestyvät. Ei oo enään, ku viikko muuttoon ja siihen, kun asutaan eri kaupungeissa. Häitä ollaan järkkäilty ahkerasti. Mauku on siis mun kaaso.

Kauppaan lähössä. Mauku kattoo innossaan, kun auto on aivan lumen peitossa. Mukavia hommia.

Miuku

Tänään ollaan aamu tehty kumpikin koulujuttuja ja lähettiin iltapäivällä kauppaan. Kun oltiin vielä lapsia ja pukeuduttiin samanlaisiin vaatteisiin, kerättiin paljon katseita kauppareissuilla. Lapsuusiässä ei vielä hoksattu, että se on jotenkin erikoinen näky, kun on kaks samannäköstä tyttöä prikulleen samanlaisiin vaatteisiin puettuina. Meitä ihmetytti, miksi ihmiset tuijottavat. Vanhempamme ovat myöhemmin kertoneet, että olimme kyselleet: "Miksi kaikki aina meitä mollaa (=katsoo)?" Se ei tuntunu meistä vissiin kovin kivalta. Luultiin, että meissä on jotain vikaa, kun ihmiset oli niin kiinnostuneita. 

Vanhemmat kerto meille, että kaikilla ei oo samannäköistä siskoa tai veljeä ja siksi ihmiset on niin kummissaan. Muut saattaa ihmetellä, että joo ompas siinä samannäköset tytöt! Sitten he alkavat ettimään, että erottasko meidät jostain. Ja kyllä, jotkut löytävät eroja kaksosista helpommin kuin toiset. Esimerkiksi ala-asteella osa meidän luokkakavereista oppi erottamaan meidät heti ja jotkut ei ees kuuden vuoden jälkeenkään tienny kumpi on kumpi. Nykyään meitä ei enää tuijoteta niin paljoa, koska ei olla enää niin samannäköisiä. Eikä pukeuduta samoihin vaatteisiin, niinku lapsena. Mutta joskus, jos meillä on samalla tavalla laitettu hiukset tai vähän samantyyliset vaatteet, niin oudotkin ihmiset saattavat tulla kyselemään, että ollaanko me kaksosia. 

Tämä kysely ei tunnu enään niin häiritsevältä kuin lapsuudessa. Vanhemmat ihmiset saatto vuosia sitten meidät nähdessään tokasta "Nehän on niinkö kaksi marjaa". Ei tykätty siitä, että meitä sanottiin marjoiksi, koska meistä marjat ei ollu ihmisiä, vaan syötävää. Vuosiin ei siis olla kuitenkaa enää kuultu tätä marjakommenttia. Ollaan ehkä myös opittu kiinnittämään vähemmän huomiota ympäristöön, eikä niinkään huomata näitä kiinnostuneita katseita, kun ollaan yhdessä. Tämä ollaan siis hoksattu siten, että kaverit, jotka viettävät aikaa kansamme, ovat kertoneet, että se ja se saatto jäädä tuijottamaan kun käveltiin ohi. Sitä on ehkä oppinu sulkemaan ympärillä olevat ihmiset pois, koska lapsena muiden tuijottaminen tuntui meistä hyvin kiusalliselta.

Nami nam ^___^

Kaupasta tarttu mukkaan lauantain kunniaksi tortillavärmeet. Nää on näitä viimesiä yhteisiä aterioita kämppiksinä. Ei kuitenkaan vielä tunnu, että oltas eroamassa. Ja ehkä tuo "eroamassa"-sana ei ees oo oikee termi tässä tilanteessa. Ollaan eletty vähän niinkuin parisuhteessa. Aina ollaan oltu yhdessä, jonka vuoksi tämä ero ei tule olemaan helppo. Seuraavat postaukset kirjotetaankin erikseen, jonka jälkeen ehkä myös ne lukijat, jotka eivät tunne meitä niin hyvin, oppivat erottamaan meidät. Vaikka ollaankin kaksosia, niin ollaan silti luonteeltamme hyvin erilaisia. Jotkut meidän ystävät ovat joskus sitä hämmästelleetkin, että miten paljon eroja meistä löytyy. Myös ruokamieltymykset meillä on erilaiset. Miuku tykkää esimerkiksi tulisesta ja maustetusta ruoasta ja Mauku ei sitten taas yhtään. 

 

  

Loppuun vielä maininta meidän liikanimestä ala-asteella. Me ollaan molemmat aina tykätty piirtämisestä ja koirista. Lopputuloksena oli se, että oli kuviskerhossa (käytiin 8 vuotta kuviskerhossa) aihe mikä tahansa, niin koira löytyi kuvasta. Meidän yhteinen lempinimemme oli siis koirakaksoset. Ja sanottakoon vielä, että jos oli vapaavalintainen aihe esitelmän pitämisestä koulussa, niin se pidettiin aina joko rottweilereista, huskeista tai alaskanmalamuuteista. Meidän luokkatoverit varmasti sai kuulla kyllästymiseen asti näistä kolmesta koirarodusta. Ollaan siis hyvin haastettu itseämme näissä aihevalinnoissa. Terkut vaan meidän ala-asteen opettajille ja luokkatovereille. Ilo oli ihan meidän puolellamme ;). 

Erittäin mukavia viikonloppuja! 

<3:llä koirakaksoset

Sinä, Minä ja Mies

 Mää näin miehen! Näikkö sää?

Eilen oltiin Film Townissa ostamassa karkkia Miukun kanssa. Valittiin kumpikin karkit, mitä haluttiin kiinnittämättä sen enempää huomiota toisen tekemiin valintoihin. Miuku meni ensin kassalle ja karkkivaaka näytti, että hinta on 1,29 euroa. Sitten oli mun vuoro mennä kassalle ja vaaka näytti jälleen, että maksettavaksi tulisi 1,29 euroa. Myyjä näytti hämmentyneeltä ja kertoi saaneensa voimakkaan déjà-vun. Sanoin hänelle, että tällaisia tilanteita tulee usein, kun ollaan yhdessä liikenteessä mun kaksosiskon kanssa. 

Lapsena pyrittiin kumpikin musiikkiopistoon. Miuku meni ensin koehuoneeseen. Sitten, kun oli mun vuoro ja menin ovelle, niin mulle sanokin kokeita pitävä setä: "Hei! Sinähän olet jo käynyt täällä! Voit lähteä. Tulokset tulee myöhemmin." Siinä ei sitten auttanut, kuin mennä ihmeissään pois vanhempieni ja siskoni luokse. Isä kävi selvittämässä tilanteen, että täällä ois kaks saman näköstä tyttöä, että pitäähän sen toisenki päästä kokeeseen. :D Siitä lähti sitten meidän musiikinopiskelu urkeneen pienten vaikeuksien jälkeen.

Syvällistä pohdintaa siitä, että ollaanko päiväkoti-ikäsinä meikattu??????

Ollaan aina oltu vähän levottomia sieluja. Ainakin unissamme. Lapsuudessa ja varsinkin nuoruusiässä käveltiin paljon unissamme. Äiti on kertonu, että muuten oltiin helppoja vauvoja. MUTTA kun opittiin kävelemään, niin alko yövalvomiset. Lähdettiin nimittäin unissamme viipeltään ympäri kämppää heti, kun oltiin nukahettu. Unissaan sekoilu ei sisältänyt pelkästään kävelemistä vaan myös puhumista ja huutamista/kirkumista. 

Meidän kaverit ovat kertoneet yökyläilyjen ja kämppäelon jälkeen meidän yöllisistä hyppelyistä. Viisi vuotta sitten oltiin vasta muutettu pois kotoa. Asuttiin kolmistaan kämpässä Oulussa yhden kaverin kanssa. Se oli ensimmäisiä öitä, kun oltiin kämpässämme. Kuulemma yöllä oltiin lukittu ittemme vessaan ja hakattu ovea huutaen: "Täältä täytyy päästä pois!!!!". Harvemmin kuitenkaan kävellään tällä tavalla kahdestaan unissaan ja ollaan ns. samassa todellisuudessa.  Niin on sattunut silti pari kertaa.

Toinen unissakävelykerta tapahtui Helsinigissä. Uhrina meillä oli jälleen tämä sama kaveri (Terkut Sebulle, varmaan jäi elämän mittaiset traumat.) Nukuttiin siis kolmestaan parisängyssä. Sebu meidän välissä. Oltiin yhtäkkiä keskellä yötä alettu kiljumaan infernaalisesti: "Täällä on joku mies." Lähdettiin kumpikin sen jälkeen juoksemaan paniikinomaisesti ympäri kämppää. Sebu (huom!! nimi muutettu, muija kyseessä, luulette kuitenkin) oli varma, että kämpässä on oikeesti joku mies, vaikka unissaanhan me tontut vaan sekoiltiin. Sebu kuitenki tajus lopulta, että ollaan kumpikin unissaan ja sai meidät rauhoittumaan. Kun jatkettiin rauhassa tuhisten unia, jäi Sebu peloissaan miettimään, että mikähän tää homma nyt oli. Aamulla me ei muistettu tapahtuneesta yhtään mitään. Ei tiietä mitä kaikkea ollaankaan unissamme yhdessä sekoiltu. Aina ei oo todistajia ollu paikalla, eikä me itse unissakävelyitämme muisteta.

Sebu pohtimassa

Kerrotaan nykysin meidän kavereille, jos ne sattuu nukkumaan meidän kanssa, että saatetaan kävellä tai puhua unissamme. Unissakävelijän tunnistaa siitä, että sen silmät on sepposen selällään ja pupillit on laajentuneet. Meillä ei ole kädet edessä niinkuin Herra Hakkaraisella Mauri Kunnaksen satukirjoissa. Unissakävelijää ei saa koskaan herättää, koska hän voi järkyttyä. Sen sijaan unissakävelijä on helposti ohjailtavissa takaisin nukkumaan ja rauhoitettavissa. 

Meitä molempia yhdistää tämä unissaan kiljuminen. Ollaan molemmat useamminkin kuin vain kerran nähty unta tästä oudosta miehestä, joka meitä kauhistutti, kun Sebu oli ollut tilannetta todistamassa. Tilanteessa nähty uni menee osimmoilleen näin: 

        "herään unessani ja näen kasvojeni edessä miehen. Menen tietenkin paniikkiin, koska    mies on tuntematon ja hyvin lähellä. Tässä kohtaa lähden juoksemaan miestä pakoon unessani (ja myös oikeassa elämässä eli unissaan ympäri kämppää.) Aina en muista edes koko unta, mutta joskus säikähdys on niin suuri, että aamulla minulla on muistijälki tapahtuneesta." 

Uni toistuu usein silloin, kun olemme jossain oudossa/uudessa paikassa yötä. Meidän ei tarvitse olla yhdessä nähdäksemme unen. Olemme pohtineet, mistä tämä uni johtuu ja kuka on se unemme pelottava mies. Koemme tämän unen ja unissakävelymme kertovan jotain telepaattisesta yhteydestämme. 

Nykyään enään harvemmin kävellään unissamme, enemmänkin puhutaan/kiljutaan tai noustaan istumaan. Vielä 18-vuotiaana oltiin hyvinkin vilkkaita yöliikkumaan. Oltiin 2010 kesällä Jenkeissä kielileirillä. Alettiin yhtäkkiä saamaan kumpikin paljon mustelmia ympäri kehoamme. Käytiin sairaanhoitajalla niitä näyttämässä. Hän oli hyvin järkyttynyt ja epäili jopa leukemiaa. Meillä ei ollut diagnoosiin sopivia muita oireita, kuten kuumeilua tai nenäveren vuotoa. Alettiin hyvinä matemaatikkoina laskeen, että yks plus yks on kaks ja hoksattiin: mehän kävelläänkin unissamme päin seiniä oudossa ympäristössä!! Yleensähän unissakävelijä ei törmää mihinkään, vaan saattaa väistellä hyvinkin taitavasti kaikki esteet. Ympäristö oli kuitenkin meille niin outo, että törmäilyistä saimme paljon mustelmia.

 

Lopuksi vielä tarina siitä, mitä tapahtui, kun oltiin vielä luokiossa. Mauku heräsi yhtäkkiä suihkusta klo 4:00 aamulla ja hänellä ei ollut mitään käryä miten oli sinne päätynyt. Mauku oli tietenkin onnellinen herätessään, kun sai nukkua vielä monta tuntia ja suihkussa käyminenkin oli hoijettu pois alta sille päivää. ^___^

Hyvää viikonloppua pupuset

 <3: llä Miuku ja Mauku

Ekat omat juhlat

 

 

Viime viikonloppuna suuntasimme auton keulan kohti Jyväskylää, jossa oli tarkoitus viettää polttareitani. Tämä kyseinen päivä oli siinä mielessä harvinaislaatuinen, että minulla (Miukulla) ei ole koskaan aikaisemmin ollut ihan omia juhlia. Synttärit olemme aina viettäneet yhdessä Maukun kanssa. Lukiosta valmistuimme yhtäaikaa eli jaoimme lakkiaisjuhlamme ja kihlajaiset luonnollisestikkin jaoin yhdessä mieheni kanssa. Eli siis nämä polttarit, joita pääsimme viettämään, ovat siis tähänastisen 23-vuotta kestäneen elämäni ensimmäiset juuri minua varten valmistellut juhlat.

  

ystäväni olivat järjestäneet aivan ihanat polttarit. Oli paljon kaikkea hyvää syömistä aamusta iltaan. Kaupunkikierrokselle minulle oli valittu oma asu, joka ei perinteisestikkään ollut mikään imarteleva. Elikkäs minut siis puettiin amismorsiammeksi. Kaupungilla minun tuli suorittaa enemmän tai vähemmän helppoja tehtäviä, joista jokaisesta sain jonkin pienen palkinnon avioliittoa varten. Esimerkiksi kaulimen ja reseptin hyvään avioliittoon.

En ilmeisestikkään ollut mikään ihan tavallinen näky. Sen verran katseita tuo lookkini keräsi. Eräs vanhempi naishenkilö otti jopa lapsensa syrjemmälle ja kommentoi katsoen minuun: "Mitäs tyttöjä täältä tulee".  

HEEII! Mauku muuttu Salame Pasiksi

No siellähän ne töröttää. Liitto-orava Mauku ja amismorsian

  

Päivänohjelmasta minulla ei siis ollut hajuakaan etukäteen. Yhteen päivään mahtui monenlaista tapahtumaa. Yksi hauskimmista oli tämä Itämainen tanssitunti. Tietämättömyys tulevista tapahtumista oli hyvin hämmentävää. En nimittäin kestä kovinkaan hyvin jännitystä :D. 

Päivä huipentui saunailtaan, jossa meillä oli käytössämme pihasauna ja lämminporeallas. Olin hyvin onnellinen tyttöjen minulle järkkäämistä polttareista. Kaksosena olen tottunut jakamaan paljon asioita. Lapsena me saatiin esimerkiksi hyvin paljon yhteisiä leluja. Myös edellisessä postauksessa nähdyt renkaat olivat yksi suosikki leikkikaluistamme. Näistä yhteisistä leluista tuli usein tappelua, mutta ehkä sitä oppi sillä tavalla jakamaan ja ottamaan toisen huomioon. Tai sitten pitämään puolensa :). Maukullahan nämä "ikiomat juhlat" ovat vielä edessä.

On ollu kiva saada lukea teiltä lukijoilta positiivista palautetta. Mukavia viikonloppuja kaikille! 

<3: llä Miuku ja Mauku

Treenivideo

Videolla lukijoille treenivinkkiä renkaissa. Mauku oli tavalliseen tapaansa kiinnostunut enemmän kamerasta. Kuntoilutilan jaoin siskoni kanssa ja ahdasta oli.

Tuossa iässä ään, yyn ja öön lausuminen tuotti suuria vaikeuksia. Voitte kuvitella miten piiri pieni pyörii lapset siinä hyörii -laulu taittui ikävään muotoon kauppareissuilla vanhempiemme iloksi.

- Miuku

Ollaan aina pareja

HAHAHA POTTERI RILLIPÄÄT!!!!

 

 

Alotettiin meijän koulu-ura, kun oltiin kuuen vuojen iässä. Sillon mentiin eskariin. Niihin aikoihin oltiin ehkä eniten itsenäisiä, kun mietitään koko peruskouluaikaamme ja lukiota näin kokonaisuutena. Meillä oli omat parhaat kaverit, joiden kanssa leikittiin, eikä tehty kaikkea yhdessä. 

Ala-asteen ensimmäiselle luokalle mentäessä meidän parhaat leikkikaverit eskarista tuli samaan kouluun, mutta eri ryhmään. Siitä lähtien Miuku ja Mauku teki kaiken yhessä. Me oltiin aina pari tunnilla, jos ei toisin määrätty. Ryhmätyöt me tehtiin lähes poikkeuksetta yhdessä. Jos me istuttiin vierekkäin, niin Miuku istu oikealle ja Mauku vasemmalle. Me ollaan vähän niinku peilikuvat toisistamme. Mauku on vasenkätinen ja Miuku oikeakätinen. Jos me oltas istuttu toisinpäin, niin meidän kyynärpäät ois osunu kirjoittaessa yhteen. Hankalaa, eikö?

Kuten kuvista näkyy, me oltiin hyvin samannäkösiä lapsena. Joistakin kuvista ei ees ite eroteta kumpi on kumpi. Kouluaikoina opettajat ei koskaan oppinu erottaan meitä. Mikä oli hyvin turhauttavaa. Opettajat tosin käytti istumajärjestystä hyväkseen ja sitä kautta onnistuivat joskus antamaan vastausvuoron oikealle ihmiselle, kun viitattiin. Alakoulussa meidän todistukset oli täysin identtiset, koska meidän opettajat eivät erottaneet meitä.  Koko alakoulun me oltiin yhdessä. Meillä oli aina yksi yhteinen paras kaveri, jota me alettiin YHDESSÄ. Enää meillä ei ollut omia bestiksiä kuten eskarissa. Meitä kutsuttiin myös yhteisellä kutsumanimellä "kaksoset".

Yläkoulussa päädyttiin edelleen samalle luokalle. Silloin me saatettiin joskus tehdä ryhmätöitä muittenkin kanssa ja usein opettajat pakottivat meidät istumaan erillään. Opettajat oppivat erottamaan meidät, koska meillä oli eri vaatteet ja Miukulla lyhyt poikatukka. Me myös inhottiin sitä, jos meistä käytettiin yhteisnimitystä kaksoset. Yläkoulussa saatiin vihdoinkin ei-identtiset numerot peruskoulun päättötodistukseen! Ehkä muutama opettaja oli jopa erottanut, että kumpi on kumpi!!!? 

Luokiossa kaikki kääntyi jälleen päälaelleen. Me oltiin AINA yhdessä ja tehtiin kaikki ryhmätyöt kahestaan. Nämä "kaksoset" valitsi kaikki samat kurssitkin. Ne omat persoonat, jotka rakennettiin yläkoulussa, ropisi kaikki tuhkana tuuleen. Miuku kasvatti jälleen pitkät hiukset, eikä lukion opettajat erottaneet meitä. Tässä vaiheessa vois melkeen lyyä pään pulpettiin. 

Miuku 

Vuosi 2011 oli aika shokki, kun viimeinki mentiin eri kouluihin. Mää alotin ammattikorkeakoulussa fysioterapian opinnot. Yksin koulun aloittaessani tunsin itseni puolikkaaksi minäksi. Amk :ssa tehdään paljon ryhmätöitä ja totuttelu niiden tekemiseen ilman Maukua, oli vähän niinkö märkä rätti ois lyöty kasvoille. Eka vuos oli totta puhuen aika kidutusta. Myös Amk :ssä mää kuitenkin löysin sen oman "kaksosen" korvikkeeni, jonka kanssa oon nyt tehny melkeen kaikki ryhmätyöt. Mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsee. 

Nää viimeset 3,5 vuotta on olleet hyvin kasvattavia ja ne on auttaneet mua löytään omaa minääni. Ennen oli vain sana Me, ei Minää. Koulun alettua puhuin aina minusta me muodossa, kunnes tajusin, että porukka katto mua vähän kieroon.  Nykyään ossaan puhua minusta myös minänä.

Oon ylpee siitä, että ollaan löyetty myös omia kavereita, eikä kaikki oo meille enää yhteistä. Tää on toki tuonu mukanaan myös uuden ongelman. Kaikki mun tutut ja ystävät ei nimittäin aina hoksaa, että se tyyppi, jota just moikkasit kaupungilla ei olekkaan Miuku, vaan sen identtinen kaksonen. Se saattaa aiheuttaa ihmetystä, että ompas Miukusta tullu leuhka, kun ei nykyään ees moikkaa. Näin on käyny myös toisinpäin. 

Tää eri kouluihin meneminen oli meijän eka iso harppaus itsenäisyyteen. 2014 muutettiin omiin kämppiin ja totuteltiin asumaan yksin. Tänä vuonna minä muutan pois Rovaniemeltä, joka on viimeinen piste iin päälle meidän eriytymisprosessissa. 

Mauku

Alotin Lapin yliopistossa 2011 Kuvataidekasvatuksen opiskelun. Tuntui hassulta olla ilman Miukua koulussa. Tai hassu ei oo ehkä oikeas sana tähän. Tuntui ahdistavalta. Olin tottunut siihen, että aina oli kaveri, vaikka vessassa käymiseen. Me heitettiin yhdessä läppää ja MEIDÄN jutut oli hauskoja. Kun oltiin yhdessä, meitä ei voitu kiusata. Nyt piti etsiä uudet kaverit. Kyllä niitä sitten löytyikin. Mutta en tarkoituksella halunnut luoda samanlaista symbioosia jonkun ihmisen kanssa kuin Miukun kanssa olin tehnyt. On jotenkin todella vapauttavaa tehdä omaa juttuaan ilman Miukua ja kasvaa omaksi minäkseen.

Kun oli aina tottunut tekemään kaikki ryhmätyötkin yhden ja saman ihmisen kanssa, täytyi opetella tekemään töitä myös muunlaisissa porukoissa. Enää ei tiennyt tasan tarkkaan, miten toiset työskentelee tai hoitaa hommansa.

Eka syksy kuvataidekasvatuksen opiskelua ja kouluun lähössä. Innostunu, mutta jännittyny olo. Koitapa rauhottua Mauku!! Hyvin se menee.

Eka oman alan työtä liippaava homma vuonna 2013! Opetusta ja kieliä pääsin harjotteleen Rovaniemen Santa Claus Villagessa. Miukukin oli siellä töissä! Että oli mukavaa pitkästä aikaa päästä tekeen yhteistyötä. Vedettiin joulukerhoa turistilapsille. Mukavin työ tähän mennessä, missä oon ollu.

Valmistuin  syksyllä 2014 taiteiden kandidaatiksi. Hain paperit yliopistolta ja sain kättelyn ja onnittelun valmistumisesta. Silloin tajusin, että oon saavuttanu jotain ihan itse ja tunsin lapsellista ylpeyttä. Melkein yhtä suurta, kun ekaa kertaa 21-vuotiaana matkustin yksin junalla!! Sen enempää en mun valmistumista sitte juhlistanukkaan. :D

 

Tässä meidän kouluhistoria kiteytettynä minimiin. Paljon tapahtu noina vuosina, kun kasvettiin yhdessä ja paljon tapahtuu, kun olemme nyt erillämme. Meille saa esittää kysymyksiä liittyen kaksosuuteen. Mitä haluaisitte tietää? Kysymyksiä voi lähettää sähköpostiin miukunmaukun@gmail.com tai ihan kommenttina tämän postauksen alle.

<3 llä Miuku ja Mauku