Kuinka olla yksin

Olen huomannut, että kaksosuus teki minusta läheisriippuvaisen ihmisen. Lapsuudessa ja nuoruudessa tein kaikki asiat yhdessä Maukun kanssa. Tuli harvoin sellaisia tilanteita, että olin yksin. Oikeastaan niitä tilanteita ei tullut juuri koskaan ennen 20-vuoden ikää. Kun huomasin, että en voi koko elämääni kulkea käsikädessä siskoni kanssa, se tuntui ahdistavalta. Yksin oleminen pelotti minua. Tuntui, kuin olisin vain puolet omasta persoonastani ja minun tulisi oppia elämään sen asian kanssa. 

Oon nyt lähemmäs 4 vuotta opetellut tekemään asioita yksin. Se tuntuu vieläkin oudolta vaikkakin jo hieman turvallisemmalta kuin aluksi. Ensimmäisen kerran matkustin yksin junalla muutama vuosi sitten. Muistan, kun kerroin eräälle ystävälleni, että tää on nyt eka kerta ku meikä hyppää yksin junnaan matkustaan. Hän kysyi, että miten se on mahdollista. Minä mietin samaa, enkä osannut vastata. 

Uus koti :)

Ennen Hämeenkyröön muuttoa asuin vähän yli puoli vuotta yksiössä Rovaniemen keskustassa. Sitä ennen olin aina asunut jonkun kanssa. Tuntui helpottavalta saada oma asunto ja määrätä itse "kaikesta".  Sain sisustaa sen ihan miten ite halusin. Ollaan Maukun kanssa nimittäin molemmat kovia sisustusfriikkejä ja makuasioista tuli usein kädenvääntöä. Asuminen yksin ei tuntunut minusta pahalta. Olin jo pidemmän aikaa totutellut siihen, koska ei enää oltu Maukun kanssa samassa koulussa ja meillä oli omat menot. Joinakin iltoina yksin ollessani pelko tosin hiipi persuksiini ja olin varma, että mun sängyn alla on MÖRKÖ. Mutta tässä mää edelleen olen ja naputan tätä postausta, mun tulehtuneilla sormilla. (Jussi ei eilen estäny mua puremasta mun kynsiä liian lyhyiks.) 

Kanarialla oli hyvvää ruokaa t. Miuku

Vaikka mää oon totutellu muutaman vuoden yksin olemista, niin musta tuntuu, että se ei ehkä koskaan tuu olemaan mulle täysin luonnollista. Eräässä mietelauseessa minkä joskus oon lukenu sanottiin: Me olemme kaikki yksin, synnymme yksin ja kuolemme yksin. Meidän tulisi jokaisen jonain päivänä katsoa taaksepäin ja ymmärtää, että seurasta huolimatta, olemme olleet yksin koko matkan ajan. Mutta minä en syntynyt yksin. Muuten ihan pätevä mietelause. 

Meidän talon alakerrassa on kuntosali, jossa käydään Jussin kanssa. Olin muutaman kerran käyny siellä yksin ja se oli ihan fine, koska siellä oli muitakin ihmisiä. Ne ihmiset oli mulle outoja, mutta se loi mulle jonkinlaisen turvallisuuden tunteen. Viime torstaina menin sinne salille klo 21:30, kun Jussi lähti jääkiekkoon. Astuin sinne sisälle ja näin, että JES sali on tyhjä, tätä mää oon aina toivonu. Olin päättäny, että teen aerobisen treenin eli juoksen 30 min juoksumatolla, joka on todella tylsää. Juoksumatolla juokseminen nimittäin. Olin juossu ehkä 10 min, ku mulla alko pelottamaan. Musta tuntu, että nyt sinne salille tullee joku murhaaja mörkö heilumaan. Olin jopa 100% varma siitä. Vaikka yritin rauhotella itteäni, että ovet on lukossa, eikä salille pääse ilmen avainta, niin silti olin ihan pissat housussa. Viimene tikki oli se, ku telkkarit sammu itestään salilla, joka on ihan normi juttu, kun töllöihin ei kosketa vähään aikaan. Tuli liian hiljasta.....Ja menin ihan paniikkiin. Olin juossu 20 min matolla, jonka jälkeen meni 5 min, ku spurttasin mun kamat ja juoksin tääääääysiä kottiin. Sillon päätin, että en kyllä hetkeen mee salille niin myöhäsenä ajankohtana, että sielä ei ois ketään. Nössö mikä nössö. 

Miuku yksin kotona

Mun mies lähtee kahden päivän työmatkalle huomenna ja oon sitte ekaa kertaa yksin täällä tuppukylässä yötä. Hauska nähä kuinka paniikissa oon asteikolla 1/10. 

Mukavaa yksin olemista lukijoille 

T. Brave heart (Miuku)

Ps. Järkkäri sano sopimuksensa irti ja siks tämmösiä kökköjä puhelimella otettuja kuvia